sunnuntai 30.4.2017 | 04:08
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24
ma 20.3.2017 klo 13:45 0

Kuukupin ansiosta tytöt voivat jatkaa koulua kehitysmaissa

muu kuvaaja
Kehitysmaissa tyttöjen suurin koulutuksen este on kuukautiset, sillä ilman kuukautissuojia tytöt jäävät pois koulusta vähintään viikoksi kuukaudessa. Usein tytöt lopettavat koulunkäynnin kokonaan kuukautisten alettua. Näin kertoo ensi sunnuntain Nivalan seurakunnan naistenpäivän puhujavieras, Tampereen kesäyliopiston rehtori, opetusneuvos Ritva Ojalehto.

– Koko yhteiskunnalle on hyväksi, että tytöt ja naiset voivat hyvin. Missä on kouluja, siellä naisten asema paranee. Yksi ylimääräinen kouluvuosi voi tulevaisuudessa lisätä tytön tuloja 25 prosentilla. Kuukuppi* on yksi tähän liittyvä innovaatio.

Ritva Ojalehto lähti Haapaperän Köyhänperältä Nivalan lukion kautta Tampereen yliopistoon opiskelemaan. Suomen hyvinvointivaltion opintotuen avulla se oli mahdollista.

– Työni on aina liipannut yliopistomaailmaa. Suomalaisessa yliopistolaitoksen historiassa aluepolitiikka on ollut johtavana tekijänä. Tästä erinomaisena esimerkkinä tietenkin Oulun yliopisto, jonka perustamisen keskeisenä moottorina Kerttu Saalasti toimi opetusministerivuosinaan.

Yliopistojakin enemmän Ritva Ojalehto laskee sivistyksen varaan.

– Enkä siinäkään minkään korkeakulttuuriin vaan ihan tavalliseen ihmisenä olemiseen. Sen ymmärtämiseen, että me kaikki olemme ihmisiä. Ja jokaisen ihmisen oikeus on tulla elämässään nähdyksi ja arvostetuksi sellaisena kuin on.

– Sivistyksen rakenteita tarvitaan poistamaan eriarvoisuutta. Tiedämme, että naisten ja tyttöjen asema ja oikeudet heikkenevät heti kun kriisi alkaa, olipa kyseessä minkä tyyppinen kriisi ja missä päin maailmaa tahansa.

Seurakunnan naistenpäivää vietetään jälleen Marian päivänä 26.3. Päivä aloitetaan jumalanpalveluksella, jossa saarnaa Nivalan ensimmäinen naispappi Mari Voutilainen, o.s. Halme, joka oli täällä töissä parikymmentä vuotta sitten 1997–1987.

* Kuukuppi (kuukautiskuppi, kuukautiskerääjä) on kupin muotoinen kuukautissuoja, jonka kanssa voi liikkua ja uida vapaasti.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.


Kommentit