maanantai 24.4.2017 | 10:23
SÄÄ
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24
ke 29.3.2017 klo 06:00 0

Kamariorkesterin konsertissa varjoa ja valoa

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri 25.3.. Snellman-sali. Joht. Johannes Gustavsson sol. Andreas Brandelid, sello. Rautavaara – Sostakovits - Schubert.

Kari Pappinen

Keväisen auringonpaisteen keskellä Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri tarjoili yleisölleen varjon ja valon vaihteluita. Jos konsertin ensimmäinen puoliaika oli tummaa ja talvista, niin toisella sitten kurkotettiin selkeästi kohti kevättä ja jo siintävää kirkkautta.

Kummankin puoliskon avausnumeroina kuultiin jousiteos Einojuhani Rautavaaralta. Canto II vuodelta 1960 oli kaikessa laulavuudessaan kohtalontrioleineen rakenteeltaan kiinteä sekä tummalla tavalla kaunis. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin sävelletty Adagio Celeste kurkotti jopa viihteellisin soinnuin kohti valoa ja toivoa, Rautavaaran myöhempää ”enkelituotantoa” ennakoiden. Kapellimestari Johannes Gustavsson muotoili molemmat teokset pohjoismaisen hillitysti ja tyynesti.

Konsertin pääteokseksi ja keskiöön nousi Dmitri Sostakovitsin Sellokonsertto nro 1, op 107 surumielisessä ja virtuoosisen rajussa puhuttelevuudessaan. Solistiksi oli saatu ruotsalais-tanskalainen sellotaituri Andreas Brantelid, joka sai esiintymisellään silmät tuikkimaan ja sydämen sykkimään lisälyöntejä myös konserttiin saapuneilla lähialueiden yli viidelläkymmenellä pikkusellistillä:

”Tällaista se sellonsoitto parhaimmillaan voi olla…. ”

Jo avaustahdeista kävi ilmi Brantelidin suvereenisuus. Huolimatta avauksen hyökkäävästä ja tiukasta teemasta hän malttoi pitää otteen harkittuna ja hallituttuna, eikä noin vain syöksynyt ”soitellen sotaan”. Myös orkesteri toteutti terävät kommenttinsa napakasti ja tarkasti intensiivisellä soundilla. Puhaltajat loivat kommenteillaan elävyyttä kudokseen. Merkittävät käyrätorvisoolot olivat niin ikään varmoja, mutta soinniltaan tylyydessään jo hieman yliampuvan karuja ja runnovia. Konserton romanttinen ja kansanlaulumaisen surumielinen toinen osa johti upeasti sellon huiluäänten ja kellopelin muodostamien jäisten kyynelten myötä hiljaisen kulminaation soolokadenssiin, jossa kuului ihmisen avoin ja alaston sielu. Yhtälailla tyylikkäästi toteutettiin villi tiivistymä kohti kokoavaa finaalia. Myös sen aggressiivisessa ja tulisessa tulkinnassa kaikki tuntui hallitulta ja mietityltä. Viimeistään Brantelidiltä ylimääräisenä soolona kuultu Bachin tyynnyttävä Sarabande todisti, että tämä taiteilija soittaa ja elää musiikkia, ei vain upeasti selloa.

Konsertin päätösnumero Franz Schubertin Sinfonia nro 5 B- duuri kurkotti jo vahvasti valon ja kevään puolelle. Kapellimestari Johannes Gustavsson oli omimmillaan luodessaan sinfoniaan kamarimusiikillisen rennon ja hyväntuulisen ilmapiirin. Hänen roolinaan oli paljolti vain yksinkertaisesti ohjailla ja toteuttaa soittajistollaan niitä musikanttisia ja raikkaita energiavirtoja, jotka Schubert tähän perinteiseen muotorakenteeseen on luonut. Erityisesti toinen osa Andante con moto rullasi ”taikahuilumaisen” linjakkaasti ja keveästi. Muihin osiin olisin kaivannut lisää artikulaation terävyyttä ja finaalin koin toteutuksessaan olevan lähempänä leppoisaa allegroa kuin kipakasti etenevää vivacea. Runsaslukuisen yleisö poistui tyytyväisenä keväiseen, mutta vielä silti varjoisaan ja viileään iltaan.

Julkaisemme kommentit tarkistuksen jälkeen nimimerkillä tai nimellä. Käytämme nimimerkkiä, mikäli se on syötetty. Tarvitsemme nimen toimituksen käyttöön kommentin julkaisemiseksi.


Kommentit